Jukka Uusitalo, Leena Sulku ja Kai Helpiö Ramsaun leirillä Pichlin nousussa.
”Hyvää terveyttä, energiaa jaksamiseen sekä hyvä mieli.”
Jukka Uusitalo on ollut mukana Electrofitin toiminnassa melkein alusta asti. Ensimmäinen kosketus tiimiin oli vuonna 2014 Toblachin hiihtoleirillä. Sillä leirillä Jukka tutustui myös Kaitsuun, toiseen pitkän linjan Electrofitiläiseen.
”Ennen Toblachia olin hiihtänyt vain vapaata, siellä sain sitten kosketuksen myös perinteisen hiihtoon ja siitä kokemuksesta taisi syntyä käänteinen opetusvideokin Simo-Viljamille käyttöön. Tekniikassa oli kaikki pielessä mitä vaan voi olla”, Jukka nauraa.
Heti ensimmäisen leirin jälkeen Jukka lähti mukaan kimppatreeneihin 10 vuotta sitten, Simo-Viljami onnistui houkuttelemaan mukaan. Paloheinässä oli Jukan ensimmäiset kimppatreenit: ”Jotain sauvakävelylenkkiä ja tekniikkaa se oli”.
Tavoitteista ja tekemisestä
Tällä hetkellä Jukka sanoo, että tavoite on voida hyvin. ”Treeneillä haetaan hyvää yleiskuntoa ja kivaa sosiaalista tekemistä elämään. Tällä yhdistelmällä uskon saavani hyvää terveyttä ja jatkoaikaa jaksamiseen sekä hyvän mielen.” Tällä Electrofitin kimppatreenien polulla Jukka aikoo pysyäkin niin kauan kuin treeni on kivaa ja niin kauan kuin saa hyvää kuntoa ja fiilistä itselle.
Toki tavoitteita on myös eri tapahtumissakin, mutta niissä Jukka ei käy kilpailumielessä vaan kokemuksia hakemassa.
Jukalla on aina pilke silmäkulmassa treeneissä.
”Tälle kesälle oli ohjelmassa Vättenrundan pyöräily 315 km. Sinne meitä lähti oma 26 henkilön porukka mukaan, jossa on kyllä paljon Electrofitin kuntoilijoita mukana. Pitkä pyöräily, mutta sen verran kunto on tässä treenatessa pysynyt yllä, että ainakin 100 km olisi vielä jaksanut jatkaa pyöräilyä.” Jukka oli mukana kasaamassa ryhmää ja yllättyi, kuinka paljon pyöräilijöitä lähti mukaan.
Jukka käy paljon kimppatreeneissä ja tykkää niiden tuomasta rytmistä omaan arkeen.
”Tiistaiaamuisin olen käynyt nyt 5–6 vuotta Mikon voimatreeneissä. Sieltä en ole kertaakaan ollut pois, jos vaan olen ollut kotona ja terve. Neljä kertaa viikossa tulee käytännössä käytyä kimppatreeneissä. Se on tuntunut itselle aivan passelilta määrältä.”
Kimppatreeneihin Jukka tuo iloisuutta ja rentoutta mukaan joka kerta. Sunnuntain pitkikset kuuluvat Jukan ohjelmaan lähes aina, niillä pääsee juttelemaan muiden kanssa mukavasti ja pitämään fiilistä yllä. Tiistain tekniikkatreeneissä Jukka on myös tuttu näky. Perinteisen hiihtoonkin on tullut paljon oppia ja osaamista sitten ensimmäisen Toblachin leirin tekniikkatunnin.
”Aika vähän tulee tehtyä tehoja itse, se vaatii sen, että lähden keskiviikon treeneihin porukan kanssa tekemään ja laittamaan itseni ahtaalle. Toki jos on ollut kaksi treeniä
tiistaina, saattaa se teho jäädä väliin. Tässä kuitenkin haetaan itselle hyvää fiilistä ja toimivaa kehoa.”
Lajivalinnat
Toblachin hiihtoleiriltä 2014 kaikki starttasi.
Suunnistuksesta Jukka sanoo, että se ei ole itselle se juttu. Muut lajit kyllä menevät.
”Hiihtoa molemmilla tyyleillä, rullahiihtoa, pyöräilyä, lihaskuntoharjoituksia, vaellusta, sauvarinnettä ja joskus satunnaisesti juoksuhommia. Onhan siinäkin jo monipuolista tekemistä.”
Jukka painottaa, että tekee hommaa täysin itseään varten. Nyt hän osaa olla jo paremmin pois treeneistä, jos kroppa sitä vaatii.
”Minulle tämän homman pitää olla kivaa, jos ei ole fiilistä lähteä niin en lähde treeneihin, sillä pysyy touhu mielekkäänä. Viime talvena tuli hiihdettyä tosi vähän, kun sellaiset kilometrin ladut ei enää sytytä, keksin mieluummin jotain muuta liikuntaa.”
Sunnuntailenkeistä Jukka sanoo, että ne mennään fiilistellen ja pysähdytään kahville välillä. ”Ajattelen, että silloin on jotain kyllä pahasti pielessä, jos teknologia ohjaa liikaa sunnuntaipitkiksiä. Pitää osata nauttia ja kuunnella itseään.”
Treeneistä, kokemuksista ja tulevaisuudesta
Jukka on osallistunut kaikenlaiseen Electrofitin toimintaan sekä monille leireille. Tarinoita riittää ja tarkoitus on ollut saada uusia kokemuksia ja elämyksiä liikunnan ja mukavien tyyppien parissa.
”Leireissä se juttu itselle on yhteinen treeni porukalla ja suunniteltu viikko-ohjelma. Ei tarvitse ajatella sen enempää, sen kun vaan tekee ja suorittaa kivojen ihmisten kanssa. Leireissä viehättää juuri helppous ja se, että saa itsestään enemmän irti. Nykyään lomat ovat itselle aika lailla urheilulomia, joko sukset tai pyörä on pääroolissa.”
Tästä lähdettiin Jukan kanssa rakentamaan hiihtotekniikkaa Toblachin leirillä 2014.
Tapahtumia ja leirejä siis on riittänyt.
2015 kokemuspankkiin kertyi Triahtlon -viesti Tahkolla, Jukan ensimmäinen Ramsaun leiri ja rullahiihtokisat Leppävaarassa. Niistä kisoista on kolmossijasta palkinnoksi saatu kisatrikoo edelleen käytössä hiihtokisoissa.
Ramsaun leirejä on sen jälkeen ollut 6 kertaa ohjelmassa, ja kaikista on jäänyt hienoja muistoja. Ensimmäistä leiriä Jukka muistelee lämmöllä: ”Muistan hyvin, kun Wiljam Mattila oli jo siellä mukana Electrofitin menossa, vaikka oli vasta 13-vuotias. Legendaarinen Planain nousu oli silloinkin ohjelmassa, ikään katsomatta me kaikki se suoritettiin kunnialla. Electrofitissä jokainen voi suorittaa treenit omalla tasollaan ja kaikkia kannustetaan.”
2016 Jukka hiihti Marcialongan aikaan 6 h 35min. Siihen maailman aikaan ei Jukan mukaan edes keskusteltu tasurilla hiihtämisestä vaan pidot laitettiin kaikille pohjaan. ”Muistan vaan, että oli tosi lämmin keli, ja sukset ei tuntuneet luistavan mihinkään.” Vuokatti-Hiihdossa Jukka hiihti samana vuonna 60 km matkan.
2017 Marcialongasta hiihdon lisäksi Jukka muistaa muotinäytöksen uusista Electrofitin kisatrikoista hotellin käytävillä. Samalta vuodelta muistissa on ensimmäinen pyöräretki Hangosta Helsinkiin. ”Pitkät koko päivän retket ovat aina hauskoja porukalla. Rullahiihto tai pyöräily Porvooseen ja matka Runebergillä takaisin on aivan loistava konsepti.”
2018 vuoden kohokohta ja parhaiten mieleen jäänyt tapahtuma oli pikkujoulut Tuusulassa. Ampumahiihdon harjoittelu ja leikkimielinen kisa on hyvien muistojen lokerossa. ”Pikkujoulut on muutenkin aina olleet tosi mahtavia. Aina on ollut laulua, leikkiä ja hyvää meininkiä.”
2019 Jukka hiihti jo toiseen kertaan Kainuulaisen sprintin 100 km matkan Vuokatti-Hiihdossa. Siellä vastaanotto maalissa oli huima, kun lyhyempien matkojen hiihtäjät vastaanotti 100 km matkan Electrofit nelikon samppanjan kera maaliin. ”Hienoja muistoja kyllä palaa mieleen koko ajan”, Jukka sanoo selatessaan puhelimesta kuvia menneiltä vuosilta.
2020 koronavuoden Ramsaun leiri toteutui Vuokatissa varjo-Ramsauna. Siitä on jäänyt hyvät muistot, vaikka Planai korvautui Vuokatin vaaralla ja Dachsteinin jäätikkö hiihtoputkella ja ensilumen ladulla. ”Porukka ja treeniohjelma tekee leireistä silti aina mukavan ja toimivan.”
Listaa voisi jatkaa, vaikka kuinka paljon. Gironan pyöräleirit ja leikkimieliset kisailut Tour De E:llä on myös Jukan kokemuspankissa.
Jukka sanoo, että vaikka tosi paljon on tapahtunut muutoksia 10 vuodessa, treeneissä on silti kiva ja hyvä meininki. Isoin muutos on ihmisten määrä treeneissä ja uudet valmentajat. Toiminta on monipuolistunut paljon.
Parasta Electrofitissä
”Yhteisöllinen tekeminen, ehdottomasti”, sanoo Jukka.
Vaikka pieni porukka oli aiemmin tiiviimpi, yhteisöllisyys on säilynyt ja se, että sosiaalinen tekeminen on kiva tapa pitää itsensä liikkeessä.
Jukka suosittelee Electrofitin toimintaan liittymistä.
”Matkalla olen itseasiassa suositellutkin jo monelle tätä meininkiä, etenkin sellaisille, jotka ei yksin saa aikaan urheilla. Ryhmätreenaaminen toimii silloin erityisen hyvin. Täällä saa tukea tekemiseen sekä tekniikkaan ja ryhtiä omaan liikkumiseen.”
Kuka: Jukka Uusitalo, Helsinki
Lajit: Hiihto, pyöräily, lihaskuntotreeni, vaellus, sauvarinne, rullahiihto
Suosikkilaji: Hiihto ja pyöräily
Suosikkitreenipaikka: Oittaa (silloin kun se on kunnossa ja kaikki ladut käytössä)
Hauska treenimuisto: Ramsaun leirillä oltiin sauvakävelyllä ja muistan elävästi, kun Simo-Viljami tuli viereen kävelemään ja ilmoitti hymyillen, että ethän sinä Jukka osaa edes kävellä. Sittemmin olen oppinut myös sen homman. Electrofitissä oppii hiihdon, kävelyn ja ryhmässä toimimisen.
Teksti: Sanna Valkeejärvi