Jarmo Riski Electrofitin osakkaaksi ja päävalmentajaksi


Jarmo Riski tekee paluun kestävyysurheilun ytimeen liittymällä Electrofitin valmennustiimiin ja osakkaaksi. Vaativan valmennustoiminnan lisäksi Riski tulee vastaamaan jatkossa Electrofitin valmennuksen kehittämisestä ja linjauksista.


Electrofit kehittää toimintaansa palvellakseen niin kilpaurheilijoita kuin tavoitteellisesti harjoittelevia kuntoilijoita. Electrofitin Ramsaun leirillä oli tänä vuonna mukana myös huippu-urheilijoita ja myös heidän näkökulmastaan palvelu, valmennus ja koko leiri oli erittäin onnistunut. Ramsaun leirillä on tarkoitus tarjota kuntoilijoillekin maajoukkuetason leirikokemus.

 

Jarmo Riski liittyy Electrofitin tiimiin ja ottaa päävalmentajan roolin kehittäen toimintaa yhdessä muiden valmentajien kanssa.

”Jamppa on toiminut mentorinani ja itse asiassa heittänyt ajatuksen kestävyysurheilukerhosta kuntoilijoille jo Electrofitin alkuaikoina. Meidän tavoitteenamme on Jampan myötä nostaa Electrofitin valmennuksellista laatua ja osaamista ja kehittää palvelutuotteitamme. On suuri kunnia päästä tekemään töitä Jampan kanssa. Odotan innolla yhteisiä vuosiamme.” Electrofitin perustaja Simo-Viljami Ojanen kertoo.

Mikä sitten sai Jarmo Riskin lähtemään mukaan?

 

”Kestävyysurheilu ja valmennus ovat minulle intohimo. Minua kiehtoo ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja Electrofitin toiminnassa suurelta osin on juuri siitä kyse. Valmennettavien kehitys ja ilo motivoivat minua, eikä siinä ole kuin pieniä vivahde-eroja valmennetaanko huippu-urheilijoita vai kuntoilijoita.” Riski avaa omia motivaatiotekijöitään ja jatkaa kehumalla Electrofitin urheilijoita: ”Ihmiset ovat mukana treeneissä rennosti, mutta sopivan kovalla asenteella. Ihmiset haluavat kehittyä ja oppia uutta täysin vapaa-ehtoisesti. Henki porukan kesken on aina erittäin hyvä ja kannustava.”.

 

Valmennukseen ja sen kehittämiseen Riski tuo paljon näkemystä ja kokemusta lisää. Hänellä on fysioterapeutin koulutus ja siten tausta, joka auttaa ymmärtämään paremmin fysioterapian ja voimaharjoittelun käyttöä tekniikkatreenin tukena. ”Tähän suuntaan näen, että Electrofit kehittyy tulevaisuudessa. Kokonaisvaltaisen yksilön ymmärryksen lisäksi Electrofit tunnetaan kestävyysurheilun ammattilaisuudesta ja hyvästä hengestä. Nyt ja vuosien päästä. Mielestäni onnistunut harjoittelun ohjelmointi ja nimenomaan kokonaisvaltainen ohjelma toimii myös parhaana kehonhuoltona.” linjaa Jarmo kehityssuunnitelmia.


”Kaikki osaavat treenata kovaa, mutta se, joka osaa hallita kokonaisuuden, kehittyy.”


Riski puhuu vasteperusteisen harjoittelun puolesta ja oman kehon kuuntelemisen tärkeydestä:

”Työssäkäyvien kuntoilijoiden on opittava tuntemaan omasta kehostaan, mikä treeni toimii ja milloin kokonaiskuorma kasvaa liian suureksi. On mentävä laadukas treeni eikä treenin määrä edellä yksilöä kuunnellen. Haluan opettaa ihmisille, että pienillä asioilla saa edistystä aikaiseksi, kun asioita tekee systemaattisesti. Mitään pikavoittoja tässä lajissa ei ole tarjolla. Tähän kokonaisuuteen haluan tuoda paljon syvyyttä vielä lisää nykyisille ja uusille asiakkaille Electrofitissä. Ja myös valmentajille uutta tietoa aiheesta.”

Jarmo Riskin teesinä voi siis pitää “Kokonaisvaltaisella hyvinvoinnilla kehitystä ja tuloksia.”  Electrofitin asiakaslupauksena on jatkossakin hyvä kokemus ja fiilis, vaikka ei olisi koskaan aikaisemmin kokeillut hiihtoa tai valmennuksessa olemista. ”Toiminta on jo nyt hyvällä mallilla, mutta haluamme palvella vielä paremmin kaikentasoisia urheilijoita ja luoda yhteisöllisyyttä yksilölajien harrastajille.”