Team Electrofitin haku aukeaa


Viime keväänä perustettu tiimimme lähestyy ensimmäisen toimintavuotensa päätöstä. Vuoden aikana olemme kerryttäneet arvokasta kokemusta ja selkiyttäneet näkemystämme tulevaisuudesta.

Electrofit on noussut Suomen johtavaksi kestävyysvalmennusyhteisöksi, joka tukee kuntoilun parissa aloittelevia, houkuttelee ihmisiä liikunnan pariin ja auttaa heitä löytämään itselleen sopivimman liikuntamuodon. Pyrimme myös aktiivisesti innostamaan lapsia ja nuoria urheilun pariin.


Tiimimme ytimessä on ammattilaisjoukkue, jossa korostamme ammattimaista tekemistä jokaiselle osa-alueella. Haluamme olla joukkue, jossa tiimihenki ja yhdessä tekeminen vie jokaista tiimiläistä eteenpäin.

Järjestämämme leirit tarjoavat laadukkaat harjoittelupuitteet kaikille kilpaurheilijoista kuntoilijoihin, ja leirien ohjelmat räätälöidään osallistujien tarpeiden mukaan.

Tarjoamme erityisen leirityskokemuksen erinomaisissa harjoituskohteissa. Ohjelmat skaalataan kaikille sopiviksi aloittelijoista ammattilaisiin.

Leirimme ovat tunnelmaltaan erinomaisia. Urheilijat pääsevät tekemään tosissaan, mutta ilmapiiri on kannustava ja rento. Kuntoilijoille leirit ovat ainutlaatuisia kokemuksia. Yhdessä olemme paljon enemmän, kun me autamme toisiamme olemaan parhaimmillaan.



Kuluneen kauden aikana lähes kaikki urheilijamme ovat saavuttaneet henkilökohtaisia ennätyksiä ja kahdeksan kymmenestä on kilpaillut maailmancupin tasolla. Tämä osoittaa, että oikealla asenteella, kovalla työllä ja tiiviillä yhteistyöllä voimme saavuttaa huippusuorituksia.

Pyrimme jatkuvasti olemaan parempia. Vaadimme urheilijoiltamme ja valmentajiltamme sitoutumista, kurinalaista harjoittelua ja parhaansa antamista jokaisessa harjoituksessa sekä valmiutta tukea tiimikavereita.

Uskon, että tulevalla kaudella päävalmentajamme Jarmo Riski voi entistäkin enemmän tukea urheilijoitamme ja valmentajiamme myös leirien ulkopuolella. Ensimmäinen vuosi on ollut erinomainen ja olen innostunut siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun lähdemme tavoittelemaan yhä suurempia saavutuksia kaudella 2024-2025.

Team Electrofitin tavoitteena on urheilijoiden menestys Trondheimin MM-kisoissa 2025 ja Milano-Cortinan olympialaisissa 2026.


Ammattilaistiimimme urheilijat yhdessä Ramsaun leirillä. Valokuvaaja: Marko Vaahtera

Kisakatsomossamme oli Vantaan SM-hiihdoissa tunnelmaa! Paikalla oli runsaasti meidän tiimiläisiä, tukijoita ja urheilijoiden kummeja. Valokuvaaja: Olli Laine


Kuluneen kauden yhteenvetoa

  • 8/10 hiihtäjää päässyt maailmancuppiin

  • 2 kotimaan leiriä (Vuokatti ja Olos)

  • 2 ulkomaan leiriä (Otepää ja Ramsau)

  • Tiimihenki, joka vie eteenpäin