Kai Helpiö liikuttajaksi Electrofitiin

Kai Helpiö Nordenskiöldsloppetin maalissa Jokkmokissa. Takana 220 km tasatyöntöä.

Electrofit kehittää seniorikuntoilijoiden toimintaa ja treenejä – Kai Helpiö liikuttajaksi Electrofitiin

Electrofitissä halutaan palvella mahdollisimman hyvin eri kohderyhmiä heidän kestävyysurheiluharrastuksessaan, ja tarjota huippu-urheilijakokemus ikään katsomatta. Ikiliikkujien, eli eläkkeellä itsestään huolta pitävien toimintaa ja treenimahdollisuuksia halutaan kehittää jatkossa yhä paremmaksi.

”Me haluamme palvella kaiken tasoisia ja ikäisiä ihmisiä mahdollisimman hyvin. Meidän ajatuksemme on, että kaikki voivat lähteä urheilemaan, eikä vain lenkille. Kestävyysurheiluvalmennus sopii eri ikäisille, kun otetaan jokainen huomioon”, Simo-Viljami Ojanen sanoo ja jatkaa, että elämyksiä ja kokemuksia halutaan tarjota laajalle yleisölle.


Tyytyväinen siihen, että olen terve ja pysyn kunnossa

Toiminnan kehittämiseen tulee mukaan pitkän linjan Electrofit -kasvo Kai Helpiö. Kaitsu sanoo olevansa liikuttaja, ei valmentaja ja apukäsi myös yritystapahtumissa, jos tarve vaatii. Kaitsu onkin juuri oikea henkilö puhumaan aktiivisten eläkeläisten suulla.

”Itse mietin omasta urheilusta, että ei tarvitse mennä aikatavoitteen kanssa kisoihin. Voin olla tyytyväinen siihen, että olen terve ja pysyn kunnossa ja pystyn hyviin suorituksiin”, Kaitsu kertoo omasta treenaamisestaan ja tavoitteistaan.

Muita tavoitteitaan Kaitsu listaa seuraavasti: ”Pään ja mielen virkeänä pitäminen on tärkeää, sosiaalisuus ja kanssakäyminen muiden kestävyysurheiluintoilijoiden kanssa ja sen fiilistely. Ei tarvitse hötkyillä ja voi tunnustella mikä itselle juuri tänään sopii parhaiten.”

Lue myös Kaitsun kuntoilijatarina

Vaelluksella Tiilikkajärven kansallispuistossa tiimin leirillä.


Kaitsun vahvuudet liikuttajana

Vuokatti Hiihto -projekti on Electrofitin perinteinen hiihtoprojekti, joka huipentuu Vuokatti Hiihto -kisamatkaan. Vuoden 2022 keräsimme hiihdettyjen kilometrien mukaan Ukrainalle tukea.

Kaitsulla on pitkä kokemus Electrofitin toiminnasta, hänen omien sanojensa mukaan ”12-vuoden aikana on tarttunut jotain mukaan niin valmennuksesta, valmentautumisesta ja Electrofit -hengestä. Sitä ei saa pois enää millään”.

Kokemus on tuonut paljon vahvuuksia, kuten rauhallisuuden ja pitkäjänteisyyden mukaan.
”Pystyn pitämään rauhallisen vauhdin porukassakin, ei tarvitse enää hevostella joka treenissä. Voihan sitä välillä näyttää muille, mutta vain niissä treeneissä missä on tarkoituskin mennä kovaa.”

Simo-Viljami kehuu Kaitsua liikuttajana. ”Kaitsu osaa huomioida eri ihmiset todella hyvin, pitkä kokemus meidän treeneistä auttaa treenien vetämisessä Electrofit -hengessä.  Kaitsun kautta saadaan rauhallisempia vauhtiryhmiä mukaan treeneihin ja kaikille parempia kokemuksia omaan tasoon sopivista harjoituksista.”

Kaitsulla on jo takana tulikoe, kun oli mukana liikuttajana, yhden vauhtiryhmän vetäjänä Electrofitin Porvoon hiihtoretkellä.

"Toimeksiantona oli sellainen 11–12 km/h vauhti ja sitähän me sitten lähdettiin suorittamaan rauhallisesti. Alkuun tuli hiukan ihmetystä, että mennään aika hiljaa, mutta lopulta alun epäilijätkin olivat tyytyväisiä. Tehtiin sellainen nousujohteinen PK-treeni, jossa jokainen pystyi tasatyöntämään koko matkan, osa jopa ensimmäistä kertaa elämässään. Siis peruskestävyystreeninä ensimmäistä kertaa.”

Kaitsu siis pitää suunnitelmasta kiinni ja tietää, että sillä saa onnistuneen treenin aikaiseksi.


Millä keinoin enemmän ikätovereita mukaan Electrofit toimintaan?

Kai Helpiö, Simo-Viljami Ojasen ja Jukka Uusitalon kanssa palkintopallilla Toblachin leirillä 2014.

Ensimmäinen askel tätä kohti on jo otettu, kun on päätetty kuulla Kaitsun ajatuksia sekä ottaa hänet mukaan toimintaan.

Kaitsu puhuu omista kokemuksistaan iän karttumisen myötä. ”Haluan kokea ja nähdä eri kisojen tunnelmaa, kaikki lopputulokset käyvät. Itselle pääasia on, että urheileminen on kivaa. Esimerkiksi rullahiihdossa en ota enää riskejä ja mene sellaiseen maastoon mikä ei tunnu itselle hyvältä. Kyllä tässä iässä pitää olla jo armollisuutta itselleen ja ymmärrystä, ettei ole nuori ja notkea, vaikka hyvässä kunnossa olenkin.”

Kaitsu näkee, että seniorikuntolijoilla on erilaisia tarpeita kuin nuorilla urheilijoilla jo tekniikankin osalta: ”Usein on enemmän poisoppimista vanhasta alkuun kuin uuden oppimista.”  Lisäksi hän puhuu vertaistuesta ja samantasoisten kanssa liikkumisesta.

”Näen, että tarvitaan eri vuorokauden aikoihin treenejä, joissa on vain varttuneempia kuntoilijoita, että he saavat enemmän aikaa ja huomiota valmentajilta. Kehittämisalueet ovat niin erilaisia kuin nuoremmilla hiihtäjillä.”

Kaitsun mielestä pitäisi olla On ramp -kurssien jälkeen matalan kynnyksen treenejä, joissa oppii kohti ns. normaaleja kimppatreenejä, jossa pääsee nauttimaan yhteisöllisyydestä kokonaisuutena.

”Tavoitteena mielestäni pitäisi olla mukava fiilis kaikille ja oman tasoinen ryhmä, jossa jokainen kehittyy.”


Parasta Electrofitissä

Electrofitin vuosijuhlassa juhlitaan kauden kohokohtia!

”Tässä porukassa pidetään kaikista huolta ja kannustusta tulee joka puolelta. Lisäksi aina olen saanut vastauksen ja neuvot, oli ongelma mikä tahansa. Jos jossain ei onnistu, tässä porukassa ja valmennuksessa kukaan ei ole sättinyt tai haukkunut, ihan päinvastoin.”

Kaitsu kokee, että treenit ja muu oleminen Electrofitissä on rentoa, vaikka tosissaan treenaisikin. Hän kokee, että tapa toimia ja uudistua, on se mikä erottaa Electrofitin muista ja saa porukan pysymään yhteisössä.

”Electrofit on Simo-Viljamin johdolla osannut uudistua kokoa ajan. Me kuntoilijatkin harjoitellaan uudella tavalla koko ajan ja valmennukseen tulee uusia kuvioita. Lajin ulkopuolisetkin asiat ovat mukana koko ajan, upeaa saada näin kokonaisvaltaista valmennusta.”

Yhteisössä on paljon erilaisia ihmisiä ja aina mahtuu uusia mukaan. ”Tässä porukassa se menee niin, että pitää hyväksyä muut, että muut hyväksyvät sinut. Me ollaan ihmisiä ja samalla viivalla kaikki ja se tekee yhteisöstä vahvan.”

Niille, jotka miettivät treeneihin ja Electrofitin toimintaan liittymistä Kaitsulla on selkeä ohje: ”Tule sellaisena kuin olet, ja tule! Älä koita ajatella mitään esteitä porukkaan tulemiseen. Rohkeasti ja avoimin mielin mukaan, uudet ihmiset otetaan vastaan lämmöllä ja huomioiden. Ja sitten kun on ollut koko kalenterivuoden mukana, näkee sen, kuinka paljon kaikkea eri lajeihin tarjotaan.”

Kuka: Kai ”Kaitsu” Helpiö, Porvoo 

Lajit: Hiihto, rullahiihto, suunnistus, pyöräily, juoksu, seikkailu-urheilu, voimatreenit 

Suosikkilaji: Hiihto ja suunnistus, molemmissa voi aina oppia lisää ja koskaan ei ole valmis

Suosikkitreenipaikka: Hiihtoa ajatellen Oittaa. Monipuoliset mahdollisuudet kesät ja talvet, ja pääsee saunaan ja avantoon sekä saa ruokaa treenin jälkeen.

Hauska treenimuisto: Yhdellä pyöräilyreissulla Simo-Viljami kävi antamassa vauhtia, kun meinasin hyytyä matkalle. Se kuvastaa kuinka pidetään huolta koko rahan edestä. Mutta on niin paljon muistoja, että ei pysty listaamaan edes kaikkia.

 


Teksti: Sanna Valkeejärvi