Kisaraportti: 7Summits Ylläs

7summits edessä ja tavoitteena kiertää kaikki Ylläksen alueen tunturit päivän aikana. Kulkupeli on itse päätettävissä. Sääennuste lupaili hienoa kevät kevät keliä ja kaikkien tunturien välillä menee hiihtobaanat joten valinta oli meille helppo, luistelusukset sekä niihin matkan aikana kiinnitettävät nousukarvat.


Kovin vastustaja tulisi olemaan suunnistajien (Eero-Matti Vainio, Antti Vainio ja Samuli Salmenoja) joukkue Outdoor Athletics (OA). He sijoittuivat toiselle sijalle jo viime vuonna, joten reitti oli tuttu heille entuudestaan. Kisaa edeltävänä iltana aloitimme materiaaliin perehtymisen ja suuntasimme Jounin Kaupalle ja Äkäslompolon Team Sportiaan hamstraamaan vielä pakollisia välineitä, jotka varusteistamme uupuivat. Parkkipaikalla törmäsimme järjestäjiin, jotka kertoivat Vainion veljesten olevan varmoja voitosta. Kisa-asetelma olikin siten selvä. Varustehankintojen jälkeen suuntasimme vielä testaamaan nousukarvoja ja samalla teimme pienen kahden tunnin tiedusteluretken Lainiotunturille. Illan kruunasi pitsat Eväskorissa. 


Kisa-aamu valkeni kirkkaana ja startti oli klo 6:00. Lähdimme ehkä vähän liiankin rennoin mielin liikenteeseen ja lähtölaukauksen koittaessa olimme vasta kävelemässä lähtöpaikalle. Tästä sähläämisestä tuli hyvä adrenaliinipiikki ja pari ensimmäistä kilometriä hiihdettiin pikkuisen ylikovaa. OA teki parhaan reitinvalinnan tien kautta ja lähti ensimmäisenä nousemaan Yllästunturin Äkäslompolon puoleista rinnettä.

Jonin fiilikset alkukilometreistä: "Mulla tuntui tämä jyrkkä laskettelurinteen nousun kuokkaus todella ahtaalle ja syke hakkasi anaerobisella kynnyksellä. Ajatuksissa kävi jo että mahtaako tämä koko homma vielä keskeytyä. Tunturit on onneksi kuitenkin muodoiltaan sellaisia, että keskivaiheen jyrkän jälkeen muoto huippua kohti loivenee ja loppu on sellaista työntekopätkää, missä voi vaihdella välillä wassulle. Tämä helpotti ja toi itseluottamusta takaisin."

Olimme luoneet tapahtumaan sellaisen taktiikan, että toinen käy leimaamassa rastin ja sillä välin toinen voisi lepuuttaa hivenen 100 metrin etäisyydellä rastista. Jonin jäädessä ensimmäisellä rastilla pitämään taukoa OA:n kaverit huomauttivat, että molempien pitää käydä rastilla. Kyllähän se ihan perusteltua oli, mutta säännöissä luki ainoastaan: "Joukkueen on liikuttava yhdessä, eli jäsenten on oltava huutoetäisyydellä toisistaan." Päätimme kuitenkin varmuuden vuoksi käydä kumpainenkin koskettamassa kaikkia rasteja, ettei hylkäystä tulisi. Ihan varmuuden vuoksi Ylläksen laskun jälkeen piti sääntö vielä tarkistaa kisajärjestäjiltä: 

7Summitin järjestäjien videomateriaalia

Ylläkseltä alas tullessa huomasimme, että OA:n pojat olivat jo laskeneet mäen alas, kun itse olimme vasta puolessa välissä rinnettä. Alamäissä tulikin takkiin hirvittävästi ja pelkästään Ylläkseltä alas tullessa jäimme kaksi minuuttia. OA:n hyvien reitin valintojen ja meidän varmistelevan laskun vuoksi eroa oli tullut jo noin kolme minuuttia ja alkoi jo hivenen tuntua siltä, että suunnistajilta tulisi vielä takkiin. Seuraavan huipun, Kesängin, suuntaan oli muutama kilometri baanoilla hiihtoa, johon tykitettiin sen minkä ehdittiin. Hiihdimme muutaman kilometrin matkalla eron lähes kiinni ja nousun alkaessa OA:lla oli enää 30 s johto. Alamäessä ero repesi taas lähes viiteen minuuttiin ja siirtymällä kohti Lainiotunturin nousua kavennettiin se kolmeen minuuttiin. Tässä vaiheessa ymmärrettiin, että jäämme aina kun hiihdämme latujen ulkopuolella. Tunne siitä, että suunnistajat kyykyttävät hiihtäjiä alkoi entisestään vahvistua. 

 Lainion jälkeen teimme ensimmäinen selkeän eroavan reitinvalinnan. OA suuntasi suoraa kohti kaukaisinta Aakenustunturia, kun me kipusimme ensin Pyhätunturille. Kuvan häntä 5 min

Lainion jälkeen teimme ensimmäinen selkeän eroavan reitinvalinnan. OA suuntasi suoraa kohti kaukaisinta Aakenustunturia, kun me kipusimme ensin Pyhätunturille. Kuvan häntä 5 min

Pyhätunturille nousimme loivaa rinnettä ylös ja laskimme toiselta puolelta puuterimaisessa umpihangessa alas, jonka jälkeen oli muutaman jängän ylitys. "Eikun se latu tuleekin tämän jängän jälkeen" -toisti Joni muutamaan otteeseen. Aakenuksen nousun aloitimme tasatyöntäen moottorikelkkauraa pitkin ja vaihdoimme nousukarvoihin nousun jyrkentyessä. Puurajan jälkeen paljakkaalla oli niin kovaa tuulen pieksemää korppulunta, että otimme nousukarvat pois ja luisteluhiihdimme kohti korkeinta kohtaa. Nousussa OA:n kaverit tulivat vastaan ja arvioimme eron kasvaneen jo 20 - 30 minuuttiin. 

 Kohtaaminen Aakenuksen nousussa.

Kohtaaminen Aakenuksen nousussa.

Aakenuksen huipulla oli mahtavat fiilikset, kun näkymä aukesi Ylläkselle ja Leville. Tämä oli myös viimeinen haastava nousu ja lähes koko loppu rata oli meille sopivaa baanoilla hiihtoa. Aakenuksen laskussa Jonilla tuli jonkinlainen sideongelma ja suksi irtosi itsestään pari kertaa (ainakin Joni niin uskottelee, että side olisi auennut ensin ja siitä syystä tapahtui kaatuminen). Pannutteluissa ei onneksi mennyt välineitä rikki. Aakenuksen paljakkaalta päästessä metsän siimekseen oli nautinnollista laskea moottorikelkkauraa - meno oli kuin rallicrossia suksilla. Pyhäjärveltä alkoi pitkä baanoilla hiihdettävä osuus, jolloin hiihdettiin rentoa kovaa (todellisuudessa hämärän rajamailla). OA kävi noukkimassa Pyhän ja heidän laskeutuessa ohitimme heidät juuri ennen Kotamajaa. He kertoivat nähneensä meidät metsästä, mutta luulimme edelleen olevamme toisina ja useita minuutteja perässä.

 Ohitus Pyhätunturin kupeessa.

Ohitus Pyhätunturin kupeessa.

Kukastunturin nousu ja lasku olivat latupohjaa, joissa ero suunnistajiin kasvoi. Kuertunturi oli viimeinen huiputus ja sinne paras nousutekniikka oli tasatyöntäen lumikenkäreittiä pitkin. Lopun jyrkkä juostiin ja paljakalla taas hiihdettiin. Tässä kohtaa pienet toiveet voitosta alkoivat taas herätä, kun ei nähty muita monon tai suksien jälkiä lumessa. Kuerin huiputuksen jälkeen pudoteltiin alaspäin hölkällä ja OA tuli vastaan. Voittajafiilis tuli, kun väsyneen näköisiä suunnistajia könysi ylöspäin. Arvioimme eroa olevan kymmenisen minuuttia, joka varmasti riittäisi voittoon. Mäen alla söimme kofeiinigeelit ja suksimme sen mitä jaksoimme kohti maalia. Lopussa oli vielä kova 100 m vertikaalinen nousu maaliin ja siihen oli pakko lyödä, koska ratamestareiden mukaan reitin ihanneaika olisi 6 h. Vajaat 3000 nousumetriä olivat kyllä tehneet tehtävänsä ja jalat olivat melko spagettia viimeisessä nousussa. Puristimme sen mitä otettavissa oli ja lopulta olimme maalissa voittajina ajalla 6:00:30.

 Kuva 7Summits

Kuva 7Summits

 Kuva 7Summits

Kuva 7Summits